topimage.jpg

10 ASIAA, JOITA ET TIENNYT MEHILÄISISTÄ

1. MEHILÄISTEN TANSSI
Mehiläiset viestivät keskenään tanssimalla. Tanssin avulla ne pystyvät kertomaan toisilleen, millä suunnalla ja miten kaukana mesilähde sijaitsee.
 

2. MAITO LUO KUNINGATTAREN
Ravinto määrittää, mistä mehiläisistä tulee kuningattaria. Näitä toukkia ruokitaan emomaidolla, jota kutsutaan myös kuningatarhyytelöksi. Emomaito sisältää runsaasti sokeria, minkä vuoksi kuningattaret kasvavat isommiksi ja vahvemmiksi. Muut toukat saavat ravinnokseen mettä ja siitepölyä.
 

bi_1.jpg3. SÄHKÖVOIMIA
Mehiläiset ovat uskomattomia. Kukkien tuoksun lisäksi ne pystyvät aistimaan niiden sähkövarauksen. Kun mehiläinen laskeutuu kukalle, kukan sähkövaraus muuttuu noin sadaksi sekunniksi. Se on juuri riittävä aika, jotta muut mehiläiset ehtivät tunnistaa varauksen ja ymmärtää, että kukan mesi on loppu.
 

4. TYÖLÄISNAISET
Kaikki työläismehiläiset ovat naaraita. Ne keräävät ravintoa ja rakentavat pesän, ja noin 99 % mehiläisyhdyskunnan jäsenistä on työläisiä.


5. NÄKYMÄTTÖMÄT VÄRIT
Kukissa on ultraviolettivärejä ja -kuvioita, jotka mehiläiset näkevät mutta joita ihmissilmä ei pysty näkemään. Mehiläisen silmin puutarhasi saattaa siis näyttää aivan erilaiselta.
 

6. TÄRKEÄ HYÖNTEINEN
Jos mehiläisiä ei olisi, menettäisimme kolmanneksen ruoastamme. Mutta meillä ei myöskään olisi PUUVILLAA, joka on yksi Gudrunin rakastamista luonnonmateriaaleista.
 

7. AHKERA MEHILÄINEN
Mehiläiset ovat todella ahkeria. Tuottaakseen puoli kiloa hunajaa mehiläisen täytyy käydä kahdessa miljoonassa kukassa.
 

8. MIKSI NE SURISEVAT?
Mehiläisen siivet lyövät lähes 200 kertaa sekunnissa. Siitä syntyy niille tyypillinen SURISEVA ääni.

bi_2.jpg

9. TARHAMEHILÄISELLÄ ON URAPOLKU
Aluksi työläismehiläiset puhdistavat mehiläispesän kennoja. Iän myötä siivoustyöt vähenevät, ja työläiset siirtyvät keräämään mettä ja siitepölyä.
 

10. KAUAN ELÄKÖÖN KUNINGATAR
Kuningatarmehiläinen on noin 42 % suurempi kuin muut pesän mehiläiset, ja se elää 10–50 kertaa pidempään. Kuningattaret voivat elä neljäkin vuotta.