Laattapainettuja ekopuuvillaisia vaatteita

 

Puulaatat veistetään tarkoin valikoidusta puusta, joka on kovaa ja tiheäkuituista. Ne ovat jo itsessään taideteoksia. Osa hienoista viivoista painetaan kuitenkin metallilla.

 

Haluamme, että kuviot näyttävät käsityönä tehdyiltä. Jätämme pieniä aukkoja sinne tänne, jotta tulos ei näytä liian täydelliseltä vaan käsin tehdyltä.

 

”Haluan teettää laattapainetut kuvioni Bagrussa toimivalla Dharanin perheellä. Heillä laattapainannan taito on levinnyt suvussa hieman laajemmalle. Laattapainoyrityksen perusti noin 40 vuotta sitten rouva Raj Kanwar, joka johtaa toimintaa poikansa ja miniänsä kanssa. He kaikki ovat koulutettuja suunnittelijoita.

Yritys sijaitsee New Delhistä lähteen sijaitsevan Jaipurin laitamilla Bagrun pikkukaupungissa. Seitsemäntoista yrittäjää on yhdistänyt voimansa ja perustanut oman vesilaitoksen, jota he hallinnoivat itse. On tärkeää tietää, että vedenpuhdistus hoidetaan asianmukaisesti.”